Päätös

Cramo Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta 2015

Vantaa, Suomi, 2015-11-18 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Cramo Oyj    Pörssitiedote 18.11.2015, klo 9.00

Cramo Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta 2015

Cramo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 31.3.2015 päätti yhtiön hallituksen esityksestä perustaa toistaiseksi voimassaolevan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan. Nimitystoimikunta koostuu enintään neljästä jäsenestä, joista enintään kolme edustaa yhtiön suurimpia osakkeenomistajia, jotka omistavat suurimman määrän yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden elokuun viimeisenä arkipäivänä. Mikäli osakkeenomistaja ei halua käyttää nimeämisoikeuttaan, yhtiön hallituksen puheenjohtaja voi siirtää nimeämisoikeuden seuraavaksi suurimmalle osakkeenomistajalle, jolla muutoin ei olisi nimeämisoikeutta. Hallituksen puheenjohtaja toimii nimitystoimikunnan jäsenenä. Nimitystoimikunnan jäsenten toimikausi päättyy vuosittain uuden nimitystoimikunnan nimitykseen. Toimikunnan tehtävänä on vuosittain valmistella hallituksen jäsenten valintaa ja palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Osakkeenomistajat, jotka halusivat osallistua toimikuntatyöskentelyyn, nimesivät seuraavat jäsenet:

Mikael Moll, osakas, Zeres Capital; Ari Autio, säätiön hallituksen jäsen, Rakennusmestarien Säätiö ja Matti Rusanen, johtaja, osakesijoitukset ja rahastot, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Lisäksi Cramo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Helene Biström on nimitystoimikunnan jäsen. Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi on valittu Mikael Moll.

CRAMO OYJ

Helene Biström
Hallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja:

Helene Biström, hallituksen puheenjohtaja, puh: +46 70 212 66 31

 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramo.com

 

Cramo Oyj on palveluyritys, joka tarjoaa kone- ja laitevuokrauspalveluja sekä vuokraa siirtokelpoisia tiloja. Kone- ja laitevuokraus koostuu rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta ja vuokraukseen liittyvistä palveluista. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa 330 toimipisteessä ja henkilöstöä noin 2 500. Vuoden 2014 liikevaihto oli 652 miljoonaa euroa. Cramon osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.